Tervetuloa Sohovalle

Miltä Starttipaja tuntuu ensimmäisenä alan työpaikkana?

Minun nimeni on Venla Harjumaa ja olen opiskellut tieto- ja viestintätekniikka Lapin AMK:ssa. Reilu viikon kuluttua saan tutkintotodistuksen käteeni ja olen virallisesti tieto- ja viestintätekniikan insinööri. Jarin tapasin syksyllä, kun hän oli kertomassa koululla Starttipajasta. Mielenkiintoni heräsi, varsinkin kun sain tietää, että he tekevät myös mobiiliapplikaatioita. Pian olinkin tutustumassa työpaikan toimitiloihin ja siitä se lähti.

Halusin näyttää mitä osaan

Täytyy myöntää, että minua jännitti. Olin ollut työelämässä aiemmin, kesätöissä ja harjoittelijana, mutta oman alan hommien tekeminen tuntui erilaiselta. Halusin näyttää, että olen tässä työssä hyvä. Tunsin kumminkin, että alusta asti hommat rullasivat ja taidoillani pääsin eteenpäin ohjelmoinnissa. Taitoni myös kehittyivät, ja yhä kehittyvät nopeaa tahtia. Ohjelmointi vaatii koko ajan uuden oppimista ja omaksumista, mutta se siitä tekeekin hauskaa!

Alusta asti minulla oli hyvä fiilis olla töissä. Toimitilat koostuvat useamman yrittäjän tiloista ja käytävillä kun heitä tapaa, voi heittää ohi mennessä hymyn tai tervehdyksen. Yhteisiä kakkukahveja on myös vietetty. Eniten kumminkin olen tutustunut Starttipajan porukkaan ja he ovat mahtavia työkavereita. Koodauksen lomassa on mukava keskustella niitä näitä ja käydä vilkaisemassa mitä he ovat loihtineet. On myös mukava pohtia ääneen, jos koodi ei suostu pelittämään. Vinkkejä ja neuvoja on mahdollista vaihtaa ja saada apua tarvittaessa

Starttipajan blogin nimi on nyt Sohova.

Tämä ala on mun juttu

Ensimmäisenä alan työpaikkana olen Starttipajaan kyllä tyytyväinen. Sain käyttööni tarvittavat ja haluamani työvälineet, mikä helpottaa työntekoa ja tekee siitä mieluista. Meillä on nyt myös ollut hauskaa yhteistä toimintaa työporukan kanssa. Käytössä meillä on monia työkaluja, joiden kautta organisoimme ja puhumme meneillään olevista projekteista.  Töitä myös pystyy jakamaan työkavereiden kesken. En olisi uskonut, kun Jarin ensimmäisen kerran tapasin, että tällainen mahdollisuus minulle avautuisi. Olen iloinen, että alun perin hain opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa, koska tämä ala kyllä tuntuu olevan juuri se minun juttuni. Ohjelmointi on mahtavaa hommaa, koska sen tuoma onnistumisen tunne on palkitsevaa. Näin viittä vaille insinöörinä voin kyllä sanoa, että tätä työtä haluan ehdottomasti tehdä tulevaisuudessa. Mielelläni teen sitä nimenomaan Starttipajalla.

-Venla

P.S. ensimmäisenä projektinani olen toteuttanut Simerock -sovelluksen. Löydät sen kohta Appstoresta ja Play-kaupasta.

Lisätietoja

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *